Paikallisradiot aloittivat lähetyksensä vuonna 1985. Taloudellinen epävakaisuus ja 90-luvun lama on vaikuttanut myös paikallisradioalaan. Mutta onneksi paikallisradiot ovat keksineet tapoja selviytyä.
Esimerkiksi Pohjois-Savossa Oikea Asema onnistui täpärästi välttymään joutumasta osaksi paikallisradioiden legendaarista mennyttä historiaa. He nimittäin tekivät yhteistyösopimuksen Iskelmän kanssa jonka johdosta nimi vain hieman muuttui, Iskelmä Oikea Asema, ja toimintaa pystyttiin jatkamaan lähes entiseen malliin. Juonnettu aamuosuus tulee nykyisin Tampereelta. Keskipäivässä on niin Kuopiossa kuin Iisalmessakin oma kaksituntinen alueellinen kokonaisuutensa. Paikallisuutisia tulee muutamia kertoja päivässä. Paikallisen parin tunnin jälkeen lähetys siirtyy jälleen Tampereelle jossa se sitten pysyykin seuraavaan aamupäivään asti. Toki poikkeuksena tunnin toivekonserttiohjelma kerran viikossa ilta-aikaan. Näiden lisäksi paikallista ovat vielä mainokset.
Iskelmän omistava SBS on onnistunut pelastamaan Suomesta lukuisia paikallisradioita vastaavalta kohtalolta. Näistä asemista osa lähettää alueellaan jopa kaksi tuntia omaa ohjelmaa. Se on kuin katsoisi jonkun elokuvan, monien elokuvien kesto on kaksi tuntia. Vaikkapa joku Bond- elokuva, ne ovat yleensä aina kahden tunnin mittaisia, aika nopeasti yksi Bond-elokuva tulee kyllä katsottua. Saman pituisen ajan Iskelmän yhteistyökumppanit voivat halutessaan lähettää omaa ohjelmaa.
Paikallisradioon kuuluu paikalliset jutut. Niitä kuulee kyllä Iskelmä-asemiltakin. Esimerkiksi Iskelmä Rex korvaa jotkut heille ylimääräisistä Iskelmän yleisistä mainospaikoista lyhyillä parin minuutin jutuilla. Siinä on hyvä mahdollisuus vaikuttaa kuuluvuusalueen asioihin.
Iskelmä-asemien lisäksi on olemassa paikallisradiota joiden ohjelmasta 24 tuntia tulee paikan päältä. Juontojen ohessa tulee haastatteluja joiden kesto vaihtelee muutamasta minuutista ylöspäin tarpeen mukaan. Näillä asemilla on oma päätäntävaltansa musiikin suhteen ja joiltakin asemilta voi kuulla musiikin erikoisohjelmia. Nämä asemat luottavat oman alueensa paikallisuuteen ja sen vetovoimaan.
Eikö niin että toivomme että nämäkin paikallisradiot pelastuvat joutumasta unohdetuiksi vapaustaistelijoiksi ja tekevät yhteistyösopimuksen Iskelmän kanssa? Eikö niin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti