torstai 27. tammikuuta 2011

Radiotaajuudet - Kuuntelijat vs Harrastajat

Ja uuden vuoden kunniaksi kyytiä saavat tässä vuoden ensimmäisessä blogitekstissäni DX-kuuntelijat. Mutta ensimmäiseksi selitettäköön lyhyesti mitä on DX-kuuntelu. Varsinaisesti se on laaja käsite eli radioasemien kuuntelua ja niiden saaminen kuuluviin kelien aikana, mutta se ei ole tarkka määritelmä.

DX- kuuntelijan ja normaalin radiokuuntelijan ero on jo siinä että DX- kuuntelijaa ei kiinnosta tippaaakaan mitä sieltä kanavalta tulee. Lähinnä tärkeintä on jos se taajuus ei ole joko A) Kuulunut hänellä ikinä, B) Kuulunut hänellä aiemmin siinä asuinpaikassa missä hän nyt asuu, C) Onko hän ensimmäinen joka saa kyseisen taajuuden Suomessa kuulumaan. Jos ajatellaan vaihtoehtoja A ja C, niin mitä etuja hän saa jos hän kuuluu  DX- liittoon? Hän saa ns. pisteitä jokaisesta uudesta kuullusta taajuudesta. Ja tietenkin kuuntelijat yleensä raportoivat asemalle että ovat saaneet kyseisen aseman kuulumaan, ja jos saavat vastauksen, he lisäävät sen QSL- kortti -kokoelmiinsa. Tämä on ehkä DX- kuuntelun kiinnostavin piirre.

DX- kuuntelu on kuitenkin harrastus aivan niinkuin mikä tahansa muu. Harrastusta rajoittaa tietenkin normaalit radiotaajuudet, ja miksi eivät rajoittaisi kun samoista taajuusalueista on kyse. Mutta koska DX- kuuntelijat itse eivät nähtävästi ole koskaan radiota oikeasti kuunnelleetkaan, niin ei heitä kiinnosta Suomen radioasemat, ja siksi he yleensä monesti kritisoivat uusien taajuuksien tuloa tai sitä että joku radioasema paikkaa kuuluvuusalueellaan olevia  katveita pienitehoisilla lähettimillä.
Heitä ei kiinnosta kuinka hyvin oikeasti Radio Nova kuului Hämeenlinnan keskustassa kun se oli vain Lahden ja Tampereen taajuuksien varassa, heitä ei kiinnosta se tosiseikka että Tampereen Teiskosta ei kuulu 3 kW:n asemat hyvin Tampereen keskustassa, eikä heitä kiinnosta YLEn tiettyjen alueradioiden päälähettimien huono kuuluvuus kohdealueillaan, jonka takia YLEn on tarvinnut käynnistää pienitehoisia alilähettimiä paikatakseen kuuluvuudessa olevia aukkoja.

Miksi heitä ei sitten kiinnosta? Koska heilä itsellään on jumalattoman pitkät yagit tai muut antennit joilla he saa nuo asemat kuulumaan kaikilla noilla taajuuksilla, eivätkä ota huomioon että tavallisilla ihmsillä ei ole mahdollisuuksia vastaaviin antenneihin, hyvin harvoin edes ulkoantenneihin. Monet asuvat kerrostalossa josta ei löydy parveketta ja katto on sellainen että ei sinne hyvällä uskollakaan voi asentaa antennia vain siksi että saisi kuulumaan aseman jottei pahoittaisi DX- kuuntelijan mieltä uuden taajuuden aloittamisesta jollain tällaisella alueella esimerkiksi.

En kritisoi DX-kuuntelua harrastuksena koska itsekin kuuntelen radioasemia keleillä satunnaisesti. Mutta ammattimaiset DX-harrastajat, joiksi heidät voidaan lukea, niin heiltä odottaisin paljon enemmän joustavuutta näissä asioissa.

Eli kärsivällisyyttä, DX-kuuntelijat, kyllä niitä kaukoasemia kuuluu vielä jatkossakin aivan varmasti.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Onko jälleen paikallisradioita sun kuunneltavissa?

Kohta on jälleen uusien radiolupien aika. Siispä on aika pohtia kenen tulisi saada lupa. Perustee luvan saannille pitäisi olla aika selkeät: Paikallisuus, taloudellinen omavaraisuus sekä työllistäminen. Kysymyksiä mitä Valtioneuvosto on aivan varmasti joutunut pohtimaan on muun muassa seuraavat: Tukeeko sellainen paikallisradiotoimintaan tarkoitetulla taajuudella toimiva radio paikallisuutta jos sen ohjelmisto tulee suurimmaksi osaksi Tampereelta? Onko mahdollisesti suuri Keski-Eurooppalainen yritys jo saanut monopoliaseman joka pitäisi purkaa?

Vastaukset noihin kysymyksiin pitäisi olla aika selkeät, mutta se on eri asia riittääkö Valtioneuvoston rohkeus päätöksiin jotka hyödyttäisivät suomalaisia paikallisradiota. Mutta nyt olemme tilanteessa johon on oikeastaan jo pakko puuttua. Suurin osa Suomen paikallisradiotaajuuksista kun lähettää jotain ihan muuta kuin paikallista ohjelmaa, ja loppua ei näy. Kuitenkin tämänkertainen lupakierros on erilainen siinä mielessä. että nyt Iskelmä- nimellä kulkeville asemille on todella monella paikkakunnalla tarjolla paikallinen vaihtoehto jolle se lupa tulisi kaiken järjen mukaan myöntää. Uusien radioasemien takana on samat omistajat jotka ovat luoneet kannattavan SUN- brändin Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Aivan niinkuin Radio SUNin toimilupakierrosta pohjustavassa lausunnossa totesivat Iskelmästä että "tämänhetkinen tilanne on kestämätön". SUNia ei voi todellakaan moittia siitä etteikö olisi sanojensa takana ja ettei olisi myös valmis toimimaan asian hyväksi. Kun se ei kerta toteutunut että Iskelmän taajuuksista olisi koottu valtakunnallinen taajuuskokonaisuus, niin SUN ei jäänyt laakereilleen lepäämään ja pohtimaan että kohta ollaan mennyttä. Ei, vaan nopeasti SUNin omistamat puhelinyhtiöt tekivät todella hyvän ratkaisun päättäessään hakea suurinta osaa Iskelmän paikallisista nipuista. Monestihan tilanne on lupakierroksilla ollut se, että niillä ei yksinkertaisesti ole ollut muita hakijoita kuin SBS tai joku sen tytäryhtiöistä. Mutta tällä kertaa tilanne on siis toinen.

Pohditaanpa uusia vaihtoehtoja. Ensinnäkin lähdetään siitä ajatuksesta että KAIKKI uudet paikallisasemat saavat luvan ja Iskelmän kuuluvuusalue pienenee, ja tällä kerralla SBS ei pysty paljoa vaikuttamaan kuuluvuuden palauttamiseen lähettimien siirrolla kuten viime lupakierroksella esimerkiksi Valkeakoskella ja Uudessakaupungissa jonne siirrettiin lähiseudulta lähettimet. Myöhemmin pohdin sitä mitä lähettimiä SBS kenties siirtää saadakseen kuuluvuuden joillakin alueilla pysymään.

Helsinkiin on hakenut muitakin kuin pelkästään SUN. Eero Lehden omistama Suomen Lehtiyhtymä on hakenut myös lupaa, eikö ole ollenkaan mahdotonta ettei Lehtiyhtymä jotakin lupaa saisi. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan nippu olisi sellainen. Siinä on tällä hetkellä ainoastaan Iskelmä joten se saattaisi hyvinkin päätyä Lehtiyhtymälle.

Yksi uusi tulokas pääkaupunkiseudun radioaalloilla on aivan varmasti SUN Helsinki. Se millä taajuudella Helsingin SUN tulee lähettämään on varmasti Valtioneuvostollekin vaikea asia päätettäväksi. SUN on hakenut Helsinkiin ensisijaisesti tällä hetkellä Iskelmän käytössä olevaa taajuutta 96,2. Iskelmän omistava SBS ei ole hakenut toissijaisia vaihtoehtoja millekään alueelle, joka varmasti tulee osanaan ratkaisemaan Iskelmän kohtalon. Mutta silti on vaikea uskoa että Iskelmä vietäisiin Helsingistä pois. Ratkaisu tähän löytyy kuitenkin Bassoradion suunnalta. Basspradio hakee paikallistaajuutensa sijaan kaupunkinippua, paikallistaajuus on vain varasuunnitelma. Bassoradio tulee aivan varmasti saamaan jommankumman kaupunkinipuista, jolloin Bassoradion tämänhetkisellä taajuudella 102,8 alkaa kuulumaan SUN Helsinki. Tämä on vaihtoehdoista kaikkein loogisin, vaikka 96,2 on kuuluvuutensa johdosta liian hyvä lähetin Iskelmälle.

Radio SUNiin kytköksissä oleva Planetmedia Oy on hakenut Porvoon taajuutta. Lisäksi he ovat hakeneet Kouvola-Kotka-Lappeenranta -nippua. Sinällään olisikin ironista jos he saisivat tuon tällä Iskelmän hallinnassa olevan nipun sillä juuri tuolta Iskelmä sai alkunsa vaikkakin ensimmäinen paikkakunta missä Iskelmä aloitti lähetykset olikin Turku. Nimittäin Kymenlaaksossa tehtiin kuuntelijakysely, jonka tulokset puolsivat iskelmämusiikkia soittavan radiokanavan aloittamista. Nopeasti tuon Turun jälkeen mukaan tulivatkin SBS:n kaupunkiradiot Kotkasta, Kouvolasta ja Lappeenrannasta. Se että Iskelmä kuuluisi edelleen monilla paikkakunnilla mutta ei siellä mistä ajatus lähti liikkeelle onkin mielenkiintoinen ajatus, joka on varmastikin toteutumassa.

Planetmedia Oy hakee Radio Kymppi- nimistä asemaa Porvooseen sekä Kotka-Kouvola-Lappeenranta -nipulle. Itse ainakin luulisin että kun aseman nimi on tässä yhteydessä sama, niin tarkoitus olisi että Kaakon asema ja Porvoo olisi suurimmaksi osaksi tai ehkä jopa kokonaan samaa asemaa. Se onko tuo mahdollista, niin sitähän ei vielä osaa sanoa. Voi nimittäin hyvinkin olla niin että he eivät saa lupaa yhdistää alueita. Tai sitten tilanne voi olla niinkin että tarkoituskin olisi tehdä Porvooseen jonkun verran omaa vaikka se olisi muuten samaa asemaa luultavasti Kotkassa päämajaa pitävän kanavan kanssa.

Kuopio ja Joensuu ovat alueita jotka kokevat suuren mullistuksen. Kuopio.Iisalmi -nipun saa aivan varmasti Radio Savonia, ja saman yhtiön Tele Karelian toinen asema tulee olemaan Iskelmä Rexin tilalla aloittava Radio Karelia. Tässä yhteydessä on pakko todeta että ellei Pohjois-Savon Paikallisradio oy olisi ostanut Kuopion kaapelikanavaa Starvisiota aikanaan niin kyseisellä nipulla ei olisi muita hakijoita. Myöskin jos Radio Rex ei olisi liittynyt Iskelmä- ketjuun niin tilanne Joensuun aseman osalta voisi olla toinen.

Kuopioon tulee siis Radio Savonia. Taajuus pysyy aika varmasti ennallaan. Tuttua 96,7:aa ei kannata vaihtaa vaikka se kuuluvuuden kannalta paras ratkaisu olisikin. Mutta kysymys onkin jostain muusta, taajuus joka on 25 vuoden ajan ollut paikakuntalaisille tuttu niin sen vaihtaminen toiseen olisi erittäin suuri riski saada kuuntelijoita uudelle kanavalle. Sen sijaan Siilinjärven lähetin on aika turha. Radio Salmisen aikaan se ei välttämättä ollut turha, koska Siilinjärvellä kuului silloin kaksi kanavaa, Oikea Asema ja Radio Salminen. Mutta koska nykyään lähetyksien tulee olla samaa niin Siilinjärven 102,0 on aika turha lähetin. Jollei Kuopion 96,7 olisi niin legendaarinen niin yrittäisin vaihtaa sen 102,0:aan. Sillä lailla Kerimäen 96,7:sta olisi vähemmän huolta. Mutta tässä tilanteessa Siilinjärvi kannattaa ottaa pois käytöstä ja myöskin Sonkajärven 107,1. Tietysti sen voisi siirtää esimerkiksi Nilsiään tai jonnekin lähiseudulle parantamaan kuuluvuutta Ylä-Savossa. Mitä toimittajiin tulee niin jos 96,7 täytyy olla kanavan taajuus Kuopiossa niin myöskin Jussi Tuovinen on toinen mikä ehdottomasti tulee olla osa uutta kanavaa. Jussi Tuovinen on yhtä kuin Oikea Asema, ja kun hänen äänensä kuuluu uudelta kanavalta niin myös kuuntelijat löytävät kanavan.

Seppo Mustonen saa sanoa pian hyvästit Iskelmä Rexille. Radio Karelia tulee aivan varmasti voittamaan kauneuskilpailun tuolla seudullla. He tarjoavat paikallista ohjelmaa jota Iskelmä Rex tarjoaa paljon vähemmän. Se että viikonloppuisin on lukuisia tunteja paikallista ei riitä pelastamaan Rexiä. Paikallisuutta tarvitaan myös arkisin, eikä sitä täyttämään riitä tunnin paikallisosuus joka arkipäivisin tai pari kolme lyhyttä paikallisjuttua korvaamassa jokusen mainoskatkon. Kyllä paikallisuus tarkoittaa pitempiä juontoblokkeja, ei vain jotain muutaman minuutin "Onko rajalla ruuhkaa"- paikallisinformaatiota. Joten Rexin työntekijät joutuvat tottumaan siihen ajatukseen että kohta heillä ei ole kuin nuorisokanava Oi Fm pyöritettävänään. Se muuttavatko Oi Fm:ää tulevaisuudessa Rexin menetyksen takia joksikin, jää nähtäväksi. Voihan hyvinkin olla että Oy Najaros Ab panostaa tulevaisuudessa pelkästään paikallisiin nuoriin. Ja tuonkin johdosta Radio Karelian ei kannata enää ottaa käyttöön Outokummun taajuutta 101,7. Oi Fm:n taajuus on 101,5 ja jos 101,7 otetaan pois käytöstä niin Oi Fm:n kuuluvuus laajenee kummasti. Myöskin kannattaa ottaa huomioon että 2012 alusta Joensuuhun tulee Radio Aalto taajuudelle 101,9, eli tuo 101,7 jäisi vain ikävään välikäteen.. Muut Rexin taajuudet kannattaa melkeinpä pitää niillä paikoillaan missä ovatkin. Tietysti tuon Juukan 103,3:n sijaintipaikan voisi kenties harkita uudelleen, varsinkin mikäli Nurmeksen 101,0 saa tehokseen 1 kW kun siitä tulee pysyvä osa tuota nippua.

Jyväskylässä kuuluu Iskelmä taajuudella 107,1 - tai siis ainakin vielä kuuluu. Mutta 2012 alusta taajuudella kuuluu aivan varmasti Radio Jyske ellei nimi tule olemaan mahdollisesti myöskin Radio SUN. Radio Jyske on varmasti tässä vaiheessa työnimi vaikka se voikin kyllä kanavan nimeksi jäädäkin. Jos vaikka ajattelen itsekkäästi omaa itseäni tässä vaiheessa niin itselleni tuo muutos tekee vain sen että minulla alkaa kuulumaan täällä Mänttä-Vilppulassa yksi radioasema lisää. Iskelmä nimittäin kuuluu jo Vilppulan vesitornista. Joten jos yhtä hyvin kuuluvan Iskelmä Jyväskylän tilalle tulee uusi Radio Jyske niin se on minulle vain ja ainoastaan positiivinen asia. SBS:lle se merkitsee kuitenkin kovaa kilpailua. Lähettimistä mainittakoon sen verran että Jämsän 100,3:n  siirtäisin itse jonnekin muualle. Tietysti vetäisin kotiinpäin ja laittaisin sen Vilppulan vesitorniin tai Mäntänvuorelle. Täällä nimittäin Radio SUN ei tahdo kantaa hirveän hyvin, ja Radio Jyske on saman omistajan asema niin tuolla lailla se sitten olisi ratkaistu. Tietysti kanavalla kannattaisi siinä tapauksessa huomioida tämän alueen tapahtumatkin. Mutta Mänttä-Vilppula kuitenkin on Pirkanmaata että ennemmin siirtäisin Pirkanmaan SUNin Teiskon 106,1:n suoraan Ruovedelle josta se kuuluisi tännekin. Mutta joka tapauksessa Radio Jyske tulee tällä seudulla kuulumaan. Jämsän taajuus on vaan sinällään tarpeeton koska Jyväskylän 107,1 kuuluu esimerkiksi itsellä paremmin kuin Jämsän 100,3. Mutta ainahan noita voi miettiä, Kuhmoinen on esimerkiksi Keski-Suomea, voisihan 100,3:n siirtää myös sinne, sinne ei 107,1 välttämättä kuulu johtuen Hämeenlinnan Lammin 107,1:stä.

Ja sanomattakin on selvää että viimeinenkin uusi paikallisradio näkee päivänvalon. Radio Botnia on tuttu nimi ja se tulee palaamaan, tosin tällä kertaa Ouluun. Ja Iskelmän yhteistyökumppani Kaimax Media Oy tulee menettämään kanavansa Riofori Oy:n oikealle paikallisradiolle. Onneksi Kaimax Media Oy on myös mainosten myynnistä huolehtiva yritys, jonka hoidossa on esimerkiksi Oulun Radio Megan ja Radio Jyväskylän mainosmyynti. Eli tyhjän päälle yritys ei jää. Tuo Oulun nippu on niin monipuolinen että siihen ei kannata koskea. Kuuluvuus on huippuluokkaa kun lähettimet sijaitsevat Oulun lisäksi Raahessa, Haapavedellä ja Sievissä. Tietysti paikallisradion näkökulmasta Sievin voisi mahdollisesti yrittää siirtää Kalajoelle tai vaikka Kruunupyyn mastoon, jolloin tuo nimi Radio Botnia sopisi viellä paremmin tuolle asemalle.

Ja sitten vielä muutama sana Iskelmästä. Iskelmä lakkaa kuulumasta todennäköisesti lukuunottamatta Helsinkiä Uudellamaalla sekä Kotkassa,Kouvolassa ja Lappeenrannassa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Voiko mitään pelastaa joidenkin lähetinsiirtojen avulla? Ei oikeastaan paljoakaan. Mikäli Iskelmä Pohjanmaa jatkaa samalla konseptilla SBS:n yhteistyöradiona, sen joitakin lähettimiä voi kenties siirtää lähiseudulle kuuluvuuden paikkaamiseksi, tietenkin mikäli siirrot hyväksytään. Esimerkiksi toinen Iskelmä Pohjanmaan Alajärven lähettimistä voitaisiin tässä tapauksessa siirtää esimerkiksi Pihtiputaalle, mikäli vaan koordinointi saadaan onnistumaan. Myös toiselta puolelta Keski-Suomea aukkoja saataisiin paikattua mikäli Iskelmä siirtäisi Mänttä-Vilppulan 95,4:n Jämsään. Se kuuluisi sieltä silti myös Mänttä-Vilppulan suuntaan. Jyväskylän kuuluvuutta se ei paljoa pelasta paitsi aivan satunnaisesti. Savossa Iskelmälle on tulossa uusi lähetin Mikkeliin, 107,5. Sen sijaintipaikan voi esimerkiksi miettiä uudestaan. Pieksämäen 102,2:n siirto Kuopioon voisi olla kenties mahdoton ajatus, mutta lohdutuksena voin kertoa että 102,2 kyllä kuuluu Kuopioon saakka. Olen sitä siellä itse kuunnellut paljon ennen kuin Oikea Asema muuttui Iskelmäksi. Mutta 102,2:n siirto Jyväskylään voisi kenties olla mahdollista vaikka välimatkaa jonkun verran tuleekin. Silloin kyseeseen tulisi heikompi masto Laajavuoressa, sen verran lähellä 102,2 on siinä tapauksessa 102,5:ttä. Tuossa tapauksessa Iskelmä voisi yrittää saada Mikkeliin tulevaa 107,5:ttä Pieksämäelle tai Varkauteen jotta kuuluvuus siellä säilyisi. Mutta tuossa nuo melkeinpä ovatkin. Mitään tärkeitä aluetia Iskelmä ei tule saamaan takaisin edes mahdollisten lähetinsiirtojen avulla! Ja se on hyvä se.

Loppusanoina voin todeta että paikallisradioketju ei ole mitenkään huono ajatus. Ainoastaan se kuinka sen toteuttaa voi tehdä sen huonoksi ajatukseksi. Radio SUNin omistavat puhelinyhtiöt aikovat tehdä juuri sellaisen paikallisradioketjun minkä esimerkiksi Radio Plussan olisi pitänyt olla, eli itsenäisiä asemia samalla konseptilla, ei yhteisiä soittolistoja eikä todellakaan samaa lähetysvirtaa. Tottakai yhteislähetyksiä voi olla ja kannattaakin olla, kun vaan yhteislähetyksen jälkeen ohjelma palautuu paikallisille kanaville. Tuo on minun näkenys toimivasta paikallisradioketjusta, ja sellainen on kenties vihdoin viimein Suomeen myös syntymässä. Ja tuskinpa Iskelmä sellaisenaan edes jatkaa kun alueita on niin paljon menetetty. Eiköhän SBS keksi jonkun uuden ketjun jolla voisi jatkaa toimintaa pienimuotoisena tai laajenna Cityradio-ketjua lisää. Joka tapauksessa tämän vuoden 2010 joulukuu tulee olemaan mielenkiintoista aikaa kun uudet toimiluvat myönnetään. Joko nyt kannattaisi ostaa se viinipullo odottamaan tuota hetkeä?

lauantai 9. lokakuuta 2010

Kaatuuko Iskelmä omaan mahdottomuuteensa?

Iskelmä on kanava joka soittaa kaikille tuttuja "parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita", kuten he sisältöään mainostavat. Iskelmä syntyi hyvässä tarkoituksessa, nimittäin kuuntelijatutkimuksen tuloksena kun haluttiin selvittää minkälaista musiikkia ihmiset haluavat kuulla. Pian Turku ja Kymenlaakso oli valjastettu Iskelmäradiolla, joka nopeasti lyhentyi nykyiseen muotoonsa. Silloisen valtakunnallsen Plus- paikallisradioketjun kuoppaamisen johdosta Iskelmä laajeni nopeasti Länsi-Uudellemaalle, Etelä-Savoon ja lopulta Pirkanmaalle jonne Iskelmän rohkeat ratsut jäivät pysyvästi odottamaan uusia alueita valloitettavaksi. Ja niitähän tuli säännöllisin väliajoin. Pian lähes koko Suomi oli vallattu, osittain Iskelmän oman ratsuväen ja nukkehallitsijoiden voimin.

Iskelmä on valtakunallinen radiokanava joka myy valtakunnallista mutta myös paikallista mainosaikaa. Miten paikallisen mainosajan myynti on valtakunnallselle kanavalle mahdollista, eihän Novakaan saa myydä mainoksia alueellisesti? Tuo on juuri se mihin Iskelmä- kanava tulee todennäköisesti kaatumaankin, eli siihen että kanava toimii paikallisradioille osoitetuilla taajuuksilla. Toimiluvat sääntelevät noiden taajuuksien paikallisia vaatimuksia. Juuri tämän johdosta Iskelmä on usein ollut valtiovallan hampaissa kun sitä paikallista sisältöä ei millään haluta tehdä. Iskelmällä on omat brändinsä, Aamuvirkkula ja Aholaita. Jos sinne väliin pitäisi laittaa joka kanavalla tulevaa alueellista ohjelmistoa niin kuningaskunta järkkyisi herttuaiden mahdollisista sooloiluista joita ei pystyttäisi valvomaan. Näin koska edelleenkin suuri osa Iskelmä- asemista on yhteistyökumppaneita eli eivät suoraan SBS-konsernin vallan alla.

On Iskelmä joutunut taipumaan asian johdosta. Aamupäivä, jota juuri kukaan ei kuuntele, on välillä laitettu kuulostamaan paikalliselta. Käytännössä se tarkoittaa sitä että jokaisella Iskelmä-nipulla on kyllä omat musiikkinsa klo 10-14 mutta etukäteen tehdyt juonnot ovatkin täsmälleen samat ja ne tulevat jopa melkein samaan aikaan joka kanavalla. Joten se siitä Iskelmän paikallisuudesta. Ainoat alueet missä tulee varsinaista paikallista ohjelmaa ovat Pohjanmaa, Porvoo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala. Näilläkin alueilla paikallisen ohjelman määrä on suhteellisen pieni. Kaikkein eniten paikallista sisältöä tulee kenties Joensuussa jossa lauantai- ja sunnuntaipäivät tulevat paikan päältä. Noiden lisäksi Etelä-Savossa voi kanavalta bongata lyhyitä paikallisjuttuja sekä ilmoituksia kadonneista eläimistä. Mutta onko varsinainen paikallisradon tarkoitus jo ihan päässyt unohtumaan, kun kerta paikallisradiotaajuuksilla halutaan toimia?

Onneksi aika ajoin järjestetään radioiden kauneuskilpailu, jota voi verrata vaikka Tuhkimo- elokuvan tanssiaisiin. Radiot taikovat toimilupahakemuksensa näyttämään häikäisevältä ja taiottujen loistoisien vaunujen tapaan yrittävät häikäistä ja saada huomion. Tänä vuonna montaa Iskelmän hallitsemista paikallisradionipuista hakee myös oikea paikallinen toimija. Helsinkiin pyrkii Pirkanmaallakin vaikuttava SUN. Porvooseen ja Kymenlaaksoon viritellään asemaa Radio Kymppi. Keski-Suomeen olisi tulossa Radio Jyske. Oulun seudulle haussa on Radio Botnia. Ja Savo ja Karjala saisivat paikallisradionsa takaisin Radio Savonian ja Radio Karelian muodossa. Nämä kaikki ovat tosin kytköksissä samaan omistajaan, mutta tarjoavat paikallisemman vaihtoehdon Iskelmän tilalle. Ja jos paikallisradiota varten tarkoitettua nippua hakee asema joka ei lähetä paljoakaan paikallista sisältöä mutta toinen hakija onkin paikallisradio joka tarjoaisi alueelle sitä paikallisuutta, niin kummalla on paremmat mahdollisuudet saada toimilupa? Vuodesta 2012 lähtien voimassa olevat luvat jaetaan luultavimmin tämän vuoden 2010 loppupuolella. Silloin näemme saako Tuhkimo kadonneen kenkänsä takaisin, eli saako Suomen paikallisradioala paremmat edellytykset toiminnalleen. Vaikka Iskelmä jollekin paikkakunnalle jäisikin niin silti jos luvat myönnettäisiin suurimmaksi osaksi paikallisille toimijoille, ala monipuolistuisi eikä paikallisradioita tossunsa alle lytännyt iso mediatalo nousisi enempää yli muiden.

Eli toivotaan että uudet paikallisradiohakemukset nousevat käsittelyssä yksi alle parin vaikka monia vanhoja toimijoita luonnollisesti suosittaisiinkin.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Oikea Asema 25 vuotta - vai onko luvussa yksi numero liikaa?

Paikallisradio tuli Suomeen 1985 niinkuin monet muistavat. Lähes kaikki alkuperäiset asemat ovat vaienneet aikoja sitten, mutta ne muutamat jäljellä olevat täyttävät tämän vuoden kuluessa siis 25 vuotta. Nyt tähän virstanpylvääseen pääsi myös Kuopiossa vaikuttava Oikea Asema. Mutta pitäisikö meidän silti ajatella näin että Oikea Asema täytti 25 vuotta? Pohditaanpa asiaa.

Vuosien kuluessa monien paikallisradioiden omistaja on vaihtunut, mutta ei sekään tarkoita että aseman toiminta olisi mitenkään keskeytynyt. Eli voidaan hyvin sanoa että ainakin sellaiset radioasemat kuin Radio 957, Radio SUN ja Auran Aallot täyttävät hyvinkin 25 vuoden olemassaolon kriteerit.

Onhan Oikealla Asemalla omistajia ollut. Vähän aikaa asema oli samaa Radio Stadin kanssa josta sitten myöhemmin kun asemilla ei enää mitään yhteistä ollut muovautui Groove FM. Oikea Asema koki itse asiassa konkurssin jo 2000- luvun alussa jonka jälkeen taajuudet siirtyivät Radio Salmisen haltuun. Kuopiosta tehtiin hyvin vähän omaa ohjelmaa, ja sekin Radio Salminen- nimen alla. Mutta niin kuunteliajt kuin mainostajatkin tuntuivat vierastavan tätä ajatusta niin että Radio Salmisen oli pakko antautua ja ottaa Oikea Asema nimi jälleen käyttöön Kuopiossa. Toisaalta tämäkin aika voidaan ajatella vielä Oikean Aseman toiminta-ajaksi kuitenkin koska asemasta tuli nopeasti lähes itsenäinen paikallisradio. Mutta entä nykyään?

Oikean Aseman omistajat tekivät pienen taloudellisen virhearvioinnin ostaessaan Kuopion kaapeliverkossa toimineen Starvisio- kaapelikanavan. Mutta ennen kuin lappu ehdittiin laittaa luukulle niin Pohjanmaalta saatiin savolaisasemalle pelastajat  jotka jo toimivat yhteistyössä SBS:n Iskelmän kanssa. Vuoden 2008 heinäkuusta asema tuli osaksi Iskelmä- ketjua ja nimeksi Iskelmä Oikea Asema. Niin Kuopiosta kuin Iisalmestakin tehdään pari tuntia omaa ohjelmaa omille alueilleen, mutta muuten sisältö tulee SBS:n Iskelmän studioilta Tampereelta.

Kuinka vanha on Oikea Asema, tai siis Iskelmä Oikea Asema? Oikea Asema ehti toimia Kuopion alueen paikallisradiona 23 vuotta, kunnioitettavan pitkän ajan. Tuohon on siis laskettu myös se ajanjakso kun asema olii lyhyen ajan Iisalmen Radio Salmisen aluetoimitus. Iskelmä Oikea Asema on suurimmaksi osaksi valtakunnallinen ja näin sillä ei ole paljoakaan tekemistä edeltäjänsä kanssa. Joten tällä hetkellä Kuopiossa hivenen alueellista ohjelmaa lähettävä Iskelmä Oikea Asema täytti tänä vuonna vasta 2 vuotta. Vielä nuori ja toivottavasti pitkäikäinen.

Jos joku vielä miettii miten asian laita on niin hän voisi miettiä myös seuraavaa kysymystä: Juhlitaanko 8 vuoden kuluttua sitä että Oikea Asema täyttää 33 vuotta, vai sitä että Iskelmä on ollut Kuopiossa 10 vuotta? MTV3:lle ainakaan ei tullut mieleenkään juhlia heidän kanavansa 20 vuoden olemassaoloa vuonna 2007.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Sen jälkeen kun kuolema erottaa

Nykyään on yleisesti ottaen suuri saavutus olla naimisissa kymmeniä vuosia. Monet avioliitot kun päättyvät ennen aikojaan. Alunperinhän avioliitto oli tarkoitettu olemaan pyhä ja kestämään elämän loppuun asti. Onneksi on olemassa monia uskollisia puolisoita jotka pysyvät naimisissa kunnes kuolema heidät erottaa. Se on hieno saavutus. Mutta kuolema katkaisee tuon pitkän siteen, joskus jopa liiankin yllättäen. Ja siinä se uskollisuus vasta punnitaankin. Silloin avautuu mahdollisuus jatkaa elämäänsä, ja löytää myöskin uuden rakkauden tuomaan lohtua, eikä siinä ole mitään tuomittavaa.



Mutta ajatellaanpa vaikka että olet saanut isoisältäsi suvussa kulkeneen, parisataa vuotta vanhan medaljongin. Ja isoisäsi antoi sinulle sen koska merkitset hänelle paljon. Lisäksi hän toivoo ettet antaisi tai myisi sitä kenellekään ainakaan pitkiin aikoihin, ja ellei olisi ihan pakko. Rakastat ja arvostat isoisääsi,hänen lahjaansa ja hänen neuvojaan. Kuluu kuitenkin muutama päivä niin isoisäsi kuolee yllättäen. Joudut osallistumaan hautajaiskuluihin jotka ovat isot. Mitä teet? Myytkö isoisältäsi saaman medaljongin vasten hänen tahtoaan, käytät siitä saamasi suuren summan hautajaiskuluihin ja loput parantaaksesi elämäsi laatua? Jos arvostit isoisääsi tarpeeksi niin et toimi näin, vaan maksat oman osuuden hautajaiskustannuksista aivan omista rahoistasi.

Oma puoliso on tietenkin paljon rakkaampi eikä häntä voi verrata kallisarvoiseen esineeseen. Ajatellaanpa sitten miestä ja vaimoa jotka ovat olleet yhessä kolmisenkymmentävuotta, ja vaimo sairastuukin yllättäen vakavasti. Hoidoista huolimatta on tiedossa että hän ei tule selviämään. Mies huolehtii rakkaastaan loppuun asti. Vaimo esittää miehelleen kaksi neuvoa, toivomusta, ennen kuolemaansa. Hän toivoo että mies ei tekisi hätäisiä ratkaisuja, ja että ei ihan heti menisi uudelleen naimisiin. Näin miehen vaimo ilmaisee ymmärtävänsä miehensä tarpeet tulevaisuutta ajatellen, mutta samalla toivovansa miehensä ottavan etäisyyttä asialle eikä toimivan hetken mielijohteesta

Kuitenkin hiukan yli puoli vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen mies on jo uusissa naimisissa ja palavan rakastunut. Vaikka hänen vaimonsa ei olisi kyseisiä toiveita esittänytkään, niin silti miehen tekemä ratkaisu vaikuttaa aika hätiköidyltä. Mitäköhän tuon miehen ystävät ajattelisivat? Osa heistä ajattelisi kenties miehen tulleen hulluksi. Joidenkin mielessä voisi jopa käydä se että kuinka paljon tuo mies vaimoansa loppujen loppujen lopuksi rakastikaan.

Oli miten oli jokainen saa vapaasti tehdä ratkaisunsa. Myös tarinamme mies saa aivan vapaasti legendaarisen sadun tavoin ratsastaa valkoisella hevosellaan kohti auringonlaskua. Sen pituinen se.

maanantai 23. elokuuta 2010

Vain muutaman unionin tähden

Eurovaluutta laajenee jälleen kun naapurimaamme Viro siirtyy euro-aikaan vuoden 2011 alusta. Virossa matkailu on toki tämän jälkeen helpompaa. Myöskin kun rahanvaihtoa ei enää ole eikä osa matkarahasta mene enää rahanvaihdon välipalkkioihin, voi myös sanoa että matkustaminen halpenee ainakin tältä osin.

Aivan niinkuin suomalaisilla meni oma aikansa totutellessa uuteen valuuttaan, niin kyllä myöskin eestiläisillä kestää tovin ajatella hinnat uudella valuutalla. Tosin juuri eestiläsillä on kokemusta eri rahayksiköistä, joten ainakin he ovat tottuneet ajatukseen siitä että mikään ei ole pysyvää.

Virosta puhuttaessa tulikin mieleen EU:ta ja eurovaluuttaa muistuttava aika historiasta. Vielä 80-luvulla Viro oli vahvasti osa itä-eurooppalaisten omaa unionia, nimittäin Neuvostoliittoa. Myöskin tuolla unionilla oli oma rahayksikkönsä, rupla. Saman rahayksikön johdosta eestiläisten oli helppo matkustaa Pietariin ja Moskovaan ja muualle Neuvostoliittoon, toivoen toki myöskin pääsevänsä takaisin. Maan pääkaupungin Moskovan hintoja saatettiin verrata Viron itsehallintoalueen pääkaupungin Tallinnan hintoihin,  joten kaiken olisi pitänyt toimia varsin hyvin. Mutta kuten tiedämme, mikään ei toiminut.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen oma vanha valuutta krooni vapautettiin sotavankeudesta jonka jälkeen kaikki vaikutti suhteellisen onnelliselta. Sitten Viro päätti monien muiden Euroopan maiden tavoin liittyä Euroopan Unioniin. Omista Viron matkoistani muistuu mieleen lyhyt juttutuokio paikallisen taksikuskin kanssa. Otin puheeksi Viron liittymisen Euroopan Unioniin. Hän ilmaisi varsin ytimekkäästi, tosin pieni epätoivo äänessään että he ovat siihen jo tottuneita ja totesi sitten, että "Neuvostoliitto, EU - ei niillä ole eroa".

Rahaliittoon liittymisen jälkeen näyttää vahvasti siltä että tuo kyseinen taksikuski tietää politiikasta enemmän kuin monet poliitikan tutkijat. Ehkä hän seuraa aikaansa. Tai sitten se johtuu tuon maan kohtaamista kokemuksista. Euroopan Unionilla on oma johtajistokin valmiina, presidenttiä myöten. Joten kieltämättä kaikki tuo voi herättää hiukan déja vu- elämyksiä paikallisten eestiläisten keskuudessa.

Moni asia näyttää siis palautuvan Virossa ennalleen.  Ainoastaan Tallinnan kuuluisimman hotellin, Hotelli Virun kolmas kerros ei ainakaan toistaiseksi liene palautumassa vanhaan käyttötarkoitukseensa.  Mutta on hyvä muistaa että kun aatteelle antaa pikkusormen niin se vie aikanaan mennessään yleensä myös koko käden.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Käyttäytyminen journalistisessa mediaympäristössä

Journalisti on sellainen joka kerää tietoa ja kertoo siitä muille. Ajatus tiedonkeruusta on kiehtova sillä journalisti vaikuttaa antamillaan tiedoilla ihmisten mielipiteisiin. Eli käytännössä puolueetonta journalistia ei ole olemassakaan. Oli kyseessä lehtikirjoitus tai televisiossa näkyvä uutishaastattelu, journalisti tuo aina esille jonkun näkökulman aiheesta. Se onko näkökulma oikea onkin sitten ihan asia erikseen.

Olen itse opiskellut radioalaa ensin Voionmaan Opistolla Ylöjärvellä, ja sen jälkeen Pohjois-Karjalan Ammattiopistossa Outokummussa. Outokummusta sain hienon tittelin Media-assistentti. Mutta oli titteli mikä hyvänsä sillä ei ole suurtakaan merkitystä vaan lähinnä omalla asenteella ja sillä mitä koulun päästötodistuksessa ja mahdollisissa työtodistuksissa sanotaan. Hyvät arvosanat ja stipendit esimerkiksi ovat sellaisia joilla jo onkin jotain merkitystä.

Myöskin verkkokäyttäytyminen ratkaisee paljon ajatellen mahdollisuuksia päästä oikeaan työhön. Varmasti heti ensimmäiseksi työhaastattelun jälkeen työnantaja menee tietokoneensa ääreen, laittaa netin päälle ja työnhakijan nimen Google-hakukoneeseen. Minkälaisia ovat hakutulokset? Hakutuloksista voi nopeasti todeta henkilön pätevyys kunnon työntekijänä. Tuleva pomo saattaa katsella tuloksia tarkkaan ja huomata mielenkiintoisia kirjoituksia ja mielipiteitä keskustelufoorumeilla joista hän vetää johtopäätökset että henkilöllä on särmää ja näkemyksiä ja hän voisi olla hyvinkin soveltuva tulevissa työtehtävissään. Vai huomaako tuleva pomo sittenkin työnhakijan kirjoitelleen jotain erittäin negatiivista ja muita haukkuvia kirjoituksia omalle blogilleen tai jollekin foorumille. Mitäköhän ajatuksia se herättäisi? Olisiko työnhakija tuon jälkeen firman johtajan suosiossa? Ei olisi vaan hän joko ilmoittaisi työntekijälle suoraan että valitettavasti hän ei saa tuota paikkaa, tai sitten hän ei ottaisi mitään yhteyttä tuohon henkilöön enää.

Tämä kuvio on jokaisen, minunkin, pidettävä aina mielessä. Tietenkin tämä sopii alalle kuin alalle mutta varsinkin media-alan työntekijän pitää olla luotettava ja sellainen josta varmasti tietää että hän ei kerro luottamuksellisia asioita eteenpäin. Se on nimittäin media-alalla niin että työntekijä on korvattavissa. Tälläkin hetkellä media-alalle koulutettavissa suurin osa saa nauttia koulutuksensa jälkeen työttömyyskortiston tarjoamia etuuksia. Joten jos joku työntekijä ihan vaikka radio-alalla, vaikka olisikin huippu-ammattilainen, menettää hyvät välit pomoonsa, niin ei hän silloin ole korvattavissa. Toisaalta tuollaisessa tilanteessa tulee eteen se toinen puoli. Nimittäin onko tuo työpaikka tuollaiselle huippu-ammattilaiselle sen arvoinen. Voi nimittäin hyvinkin käydä niin että potkut saanut työntekijä löytää itsensä vuoden parin päästä vaikka YLEn maakuntaradiosta. Eli tällaisessa tilanteessa on pidettävä mielessä myös että jos itse on tehnyt kaikki hyvin, ja työnantajan kanssa menee välit poikki, kenties työnantajan kateudestakin johtuen niin varmasti tuollainen radiotoimittaja tai minkä tahansa muunkin alan työntekijä saa ansaitsemaansa työtä. Tästä löytyy monia äsken mainitsemani kaltaisia kokemuksia.

Journalistiksi haluavan tulee siis omia käyttäytymisen jalo taito, ja myös se miten hän sitä sanan säilää käyttää. Käyttääkö hän sitä ilmaisten mielipiteensä voimasanojen avulla, vai käyttääkö hän toivottavasti häneltä löytyvää älykkyyttä hyödyntäen ja ilmaistenkriittisemmänkin kirjoituksen niin ettei hänen tarvitsisi sopia tapaamista Julkisen Sanan Neuvoston kanssa.

Palataanpa hiukan siihen mitä alussa sanoin. Toimittaja eli Journalisti voi saada selville myös sen oikean totuuden vaikka muut lähteet kertovatkin toista. Ja tämä on se mikä toimittajan työssä onkin kiehtovaa eli tietynlainen vaikuttaminen. Esimerkiksi uutisten seuraaminen helpottuisi paljon jos osaisi vaikka arabian kieltä - se avaisi aivan uuden näkökannan, aivan uuden maailman. Voisi katsoa arabiankielisiä uutislähetyksiä netistä kunnolla ja nähdä tuo näkökulma ja verrata sitä länsimaiseen ajatusmaailmaan. Tämä oli vain yksi esimerkki kuinka voi avartaa näkemystä löytää se oikea totuus. Eli ei olla yhden henkilön väittämän varassa vaan tietää kokonaiskuva tilanteesta ja mahdollisesti siitä onko tuo henkilö luotettava.

Minä olen 2000-luvun alkupuolelta lähtien toiminut radiojuontajana ja toimittajana. Vaikka itseäni on kaikkein eniten lähellä musiikki niin silti perusjournalismi kuuluu radioon ja olen iloinen kun voin todeta itsekin tehneeni sitä. Seuraan myös tiiviisti mediaa, kaikkea mitä televisio- ja radiomaailmassa tapahtuu. Tässä blogissa tulenkin kirjoittamaan näistä aiheista ja myös muista mitkä juuri Remi Kokkoa kiinnostavat. Joten kaikki olkaa valmiita, Yksinäinen Journalisti on aloittanut median peilaamisen ison suurennuslasin avulla.