Ja uuden vuoden kunniaksi kyytiä saavat tässä vuoden ensimmäisessä blogitekstissäni DX-kuuntelijat. Mutta ensimmäiseksi selitettäköön lyhyesti mitä on DX-kuuntelu. Varsinaisesti se on laaja käsite eli radioasemien kuuntelua ja niiden saaminen kuuluviin kelien aikana, mutta se ei ole tarkka määritelmä.
DX- kuuntelijan ja normaalin radiokuuntelijan ero on jo siinä että DX- kuuntelijaa ei kiinnosta tippaaakaan mitä sieltä kanavalta tulee. Lähinnä tärkeintä on jos se taajuus ei ole joko A) Kuulunut hänellä ikinä, B) Kuulunut hänellä aiemmin siinä asuinpaikassa missä hän nyt asuu, C) Onko hän ensimmäinen joka saa kyseisen taajuuden Suomessa kuulumaan. Jos ajatellaan vaihtoehtoja A ja C, niin mitä etuja hän saa jos hän kuuluu DX- liittoon? Hän saa ns. pisteitä jokaisesta uudesta kuullusta taajuudesta. Ja tietenkin kuuntelijat yleensä raportoivat asemalle että ovat saaneet kyseisen aseman kuulumaan, ja jos saavat vastauksen, he lisäävät sen QSL- kortti -kokoelmiinsa. Tämä on ehkä DX- kuuntelun kiinnostavin piirre.
DX- kuuntelu on kuitenkin harrastus aivan niinkuin mikä tahansa muu. Harrastusta rajoittaa tietenkin normaalit radiotaajuudet, ja miksi eivät rajoittaisi kun samoista taajuusalueista on kyse. Mutta koska DX- kuuntelijat itse eivät nähtävästi ole koskaan radiota oikeasti kuunnelleetkaan, niin ei heitä kiinnosta Suomen radioasemat, ja siksi he yleensä monesti kritisoivat uusien taajuuksien tuloa tai sitä että joku radioasema paikkaa kuuluvuusalueellaan olevia katveita pienitehoisilla lähettimillä.
Heitä ei kiinnosta kuinka hyvin oikeasti Radio Nova kuului Hämeenlinnan keskustassa kun se oli vain Lahden ja Tampereen taajuuksien varassa, heitä ei kiinnosta se tosiseikka että Tampereen Teiskosta ei kuulu 3 kW:n asemat hyvin Tampereen keskustassa, eikä heitä kiinnosta YLEn tiettyjen alueradioiden päälähettimien huono kuuluvuus kohdealueillaan, jonka takia YLEn on tarvinnut käynnistää pienitehoisia alilähettimiä paikatakseen kuuluvuudessa olevia aukkoja.
Miksi heitä ei sitten kiinnosta? Koska heilä itsellään on jumalattoman pitkät yagit tai muut antennit joilla he saa nuo asemat kuulumaan kaikilla noilla taajuuksilla, eivätkä ota huomioon että tavallisilla ihmsillä ei ole mahdollisuuksia vastaaviin antenneihin, hyvin harvoin edes ulkoantenneihin. Monet asuvat kerrostalossa josta ei löydy parveketta ja katto on sellainen että ei sinne hyvällä uskollakaan voi asentaa antennia vain siksi että saisi kuulumaan aseman jottei pahoittaisi DX- kuuntelijan mieltä uuden taajuuden aloittamisesta jollain tällaisella alueella esimerkiksi.
En kritisoi DX-kuuntelua harrastuksena koska itsekin kuuntelen radioasemia keleillä satunnaisesti. Mutta ammattimaiset DX-harrastajat, joiksi heidät voidaan lukea, niin heiltä odottaisin paljon enemmän joustavuutta näissä asioissa.
Eli kärsivällisyyttä, DX-kuuntelijat, kyllä niitä kaukoasemia kuuluu vielä jatkossakin aivan varmasti.